Synnyttäjien henkinen tuki on pelkkää sanahelinääYlihoitaja Katja Kosk การแปล - Synnyttäjien henkinen tuki on pelkkää sanahelinääYlihoitaja Katja Kosk ไทย วิธีการพูด

Synnyttäjien henkinen tuki on pelkk

Synnyttäjien henkinen tuki on pelkkää sanahelinää
Ylihoitaja Katja Koskinen ja osastonylilääkäri, vt. toimialajohtaja Vedran Stefanovic kirjoittivat mielipiteensä 21.7.2015 otsikolla Synnyttäjät saavat henkistä tukea. Kirjoittajien mukaan Hyksin synnytyssairaaloissa (Jorvissa, Kätilöopistolla ja Naistenklinikalla) tavoitteena on taata turvallinen ja hyvä synnytys sekä lapsivuodeaika jokaiselle synnyttäjälle ja perheelle.
Hyvä on, jos nykyisin on näin. Kahdentoista vuoden takainen omakohtainen kokemukseni ikävä kyllä on täysin päinvastainen. 12 vuoden takaa. Synnytyspeloista kärsinyttä äitiä ei tuettu huolimatta siitä, että hän kävi kertomassa synnytyspelostaan jo ennen varsinaista synnytystä ja puhui siitä myös synnytyksen aikana. Hänen tuntemuksiaan jopa pilkattiin synnytystapahtuman aikaisella huutamisella ja käskyttämisellä. Synnytystä venytettiin tarpeettomasti huolimatta siitä, että äidin ja lapsen voinnista oli tietoa riittävästi saatavissa. Lopulta hätäsektioon turvauduttiin liian myöhään seurauksella, että lapseni vammautui erittäin vakavasti ja pysyvästi. Vain Lastenklinikan osaavan henkilökunnan turvin tyttäreni henki saatiin pelastettua.
Tässä vaiheessa sairaala käänsi selkänsä ja sairaala aloitti johdon tuella tarmokkaan vastuullisten henkilöiden jälkien peittelyn, johon kuului muun muassa selittely, potilasasiakirjoihin 19 päivää myöhemmin tehdyt merkinnät ja jopa suoranainen valehteleminen. Lääkärin kunnia ja sairaalan maine olivat tärkeämmät kuin tyttäreni ja hänen äitinsä terveys ja hyvinvointi. Lapsi ja hänen vanhempansa muuttuivat täydellisiksi epähenkilöiksi, joita ei enää ollut olemassa.
Isän maallikkosilmin katsottuna synnytyssairaalan tavoite oli tuottaa jälkeläiset maailmaan mahdollisimman kustannustehokkaasti. Vanhan, jo eläköityneen kätilön sanojen mukaan synnytyssairaaloiden ääneen lausumaton tulostavoite on alatiesynnytysten määrä suhteessa sektioihin.
Katson, että synnytys- ja muidenkin sairaaloiden toiminnassa olisi paljonkin opittavaa ja kehitettävää nimenomaan potilasvahinkojen ja hoitovirheiden käsittelyn osalta, joissa voitaisiin ottaa oppia esimerkiksi lento-onnettomuuksien ennaltaehkäisystä ja onnettomuustutkinnasta. Tapahtumien avoin ja puolueeton käsittely lisäisi potilasturvallisuutta ja luottamusta terveydenhuoltojärjestelmän toimintaan samalla kun se lisäisi hoitohenkilökunnan ammattitaitoa. Selkeät hoitovirheet on tunnistettava ja tunnustettava ja niihin syyllistyneitä on ohjattava muihin tehtäviin sekä tarvittaessa rangaistava asiaankuuluvalla tavalla.
Koskisen ja Stefanovicin mukaan jokainen synnytys ja perhe on ainutlaatuinen. Näin oli myös tyttäreni syntymän kohdalla, joka todellakin oli ainutlaatuinen. Sen sijaan Naistenklinikka ei ainakaan vuonna 2003 kyennyt eikä edes halunnut kyetä vastaamaan lainkaan erään synnyttäjän ja vastasyntyneen tarpeisiin. Esko Rautiainen kunnanjohtaja Askola

23.7.2015 15:51
Esko Rautiainen
Kirjoitanko näin Hesariin?

23.7.2015 17:07
Virpi Törmänen
Minusta hyvä ja realistinen kirjoitus teidän kokemuksestanne.
Jännä nähdä, pääseekö sinun kirjoitus läpi, kun omani hyllytettiin Hesarin mielipideosastolta ihan tyystin, kuten kerroinkin. Jos jättäisi sinun tittelin pois, niin uskon, ettei menisi..

23.7.2015 17:31
Virpi Törmänen
Alussa on kaksi kertaa 12 vuoden takaa. Tarkista:)
23. heinäkuuta

24.7.2015 1:21
Virpi Törmänen
Tuli muuten mieleen, että oiskohan siinä jotain itua, jos molemmat lähetettäisiin kirjoitus HS:iin, vai ehditkö jo lähettää omasi? Alkaiskohan ne samana päivänä julkaisemaan kahta samanlaista..

24.7.2015 1:23
Esko Rautiainen
En lähettänyt vielä. mutta voisinko saada sinulta ytimiin keskittyvää kiteytystä, siis sitä, mitä kritisoimaan ja mitä uudistusta vaadimme?

24.7.2015 1:25
Virpi Törmänen
Joo, voin koota kirjoituksen ja lähetän sen sulle oikoluettavaks.

24.7.2015 1:46
Esko Rautiainen
Laitetaan molemmat allekirjoittajiksi ja kiteytys on siinä, että hoitovirheen jälkeen tärkein asia on sairaalan maine ja lääkärin kunnia

24.7.2015 2:43
Esko Rautiainen
Sairaalan maine on potilasturvallisuutta tärkeämpää
Ylihoitaja Katja Koskinen ja osastonylilääkäri, vt. toimialajohtaja Vedran Stefanovic kirjoittivat mielipiteensä 21.7.2015 otsikolla ”Synnyttäjät saavat henkistä tukea”. Kirjoittajien mukaan Hyksin synnytyssairaaloissa (Jorvissa, Kätilöopistolla ja Naistenklinikalla) tavoitteena on taata turvallinen ja hyvä synnytys sekä lapsivuodeaika jokaiselle synnyttäjälle ja perheelle.
Hyvä on, jos nykyisin on näin. Meidän allekirjoittajien perheet ovat joutuneet kokemamaan täysin päinvastaisen kokemuksen hieman yli kymmenen vuotta sitten. Rakkaudella odotetut perheenlisäykset kokivat lähes hengenmenoon johtaneet hoitovirheet ja meidän molempien perheet tragediat, jotka eivät unohdu ikinä.
Yhtäläisyyksiä meidän molempien perheiden tapauksissa on monia, vaikka paikka (Jorvi ja Naistenklinikka) ja synnytyksestä vastanneet henkilöt vaihtelevat. Tärkeimpinä omakohtaisina kokemuksina ovat hoitohenkilökunnan vähättelevä suhtautuminen synnytyspeloista kärsineen äidin tuntemuksia kohtaan sekä välinpitämätön suhtautuminen jokaisen synnytyksen ainutkertaisuuteen. Huolettomuus voitti huolellisuuden ja laiskuus ahkeruuden.
Synnytyspeloista kärsineen äidin tuntemuksia jopa pilkattiin synnytystapahtuman aikaisella huutamisella ja käskyttämisellä. Synnytystä venytettiin tarpeettomasti huolimatta siitä, että äidin ja lapsen voinnin kääntymisestä huonompaan suuntaan oli tietoa riittävästi saatavissa. Lopulta hätäsektioon turvauduttiin liian myöhään seurauksella, että meidän molempien lapset vammautuivat erittäin vakavasti ja pysyvästi.
Hoitovirheen tapahduttua sairaalat aloittivat johdon tuella tarmokkaan vastuullisten henkilöiden jälkien peittelyn, johon kuului muun muassa selittely, potilasasiakirjoihin 19 päivää myöhemmin tehdyt merkinnät ja jopa suoranainen valehteleminen. Lääkärin kunnia ja sairaalan maine olivat tärkeämmät kuin tyttäriemme ja heidän äitiensä terveys ja hyvinvointi. Vammautuneet vauvat ja hänen vanhempansa muuttuivat täydellisiksi epähenkilöiksi, joita ei sairaalan silmin ollut enää olemassa.
Kokemustemme perusteella katsomme, että synnytys- ja muidenkin sairaaloiden toiminnassa olisi paljonkin opittavaa ja kehitettävää nimenomaan potilasvahinkojen ja hoitovirheiden käsittelyn osalta. Tapahtumien avoin ja puolueeton käsittely salailun ja totuuden muuntelun sijaan lisäisi potilasturvallisuutta ja luottamusta terveydenhuoltojärjestelmän toimintaan samalla kun se lisäisi hoitohenkilökunnan ammattitaitoa. Viime kädessä hyötyjiä olisi kaikki aina veronmaksajia myöten. Kokemuksiemme mukaan hoitovirheet ovat, ikävä kyllä, terveydenhuoltomme vaiettu tabu.
Koskisen ja Stefanovicin mukaan jokainen synnytys ja perhe on ainutlaatuinen. Näin myös oli tyttäriemme syntymän kohdalla, jotka todellakin olivat ainutlaatuisia, tosin eri tavalla kuin Koskinen ja Stefanovic tarkoittivat. Sen sijaan Naistenklinikka ja Jorvi eivät ainakaan vuonna 2000 ja 2003 kyenneet eikä edes halunneet kyetä vastaamaan lainkaan synnyttäjien ja vastasyntyneen tarpeisiin. Esko Rautiainen Virpi Törmänen Ellan isä Annikan äiti kunnanjohtaja Askola Espoo

24.7.2015 2:48
Esko Rautiainen
Korjaa, mitä tarvitrsee, mutta älä lisää olennaisesti pituutta, koska se ei mene läpi silloin.. Ps. sähköpostiosoitteeni on esko.matti.rautiainen@gmail.com. Voidaan myös kirjoittaa ja jakaa google drivessa.

24.7.2015 3:08
Virpi Törmänen
Vitsi sää oot kone!:) Luin nopeasti läpi. Minulle hoitovirhe todettiin Lastenklinikalla kun tapasin A:n 2 vuorokauden ikäisenä, eikä sitä muutoin kieletty Jorvissa, muutoin kuin ko. synnytyslääkäri sanoi, että: tekisi kaiken samanlailla uudelleenkin. Itse toisin kehitysvammaislain ja vammaislain yhtenäistämisen tärkeyden esille (siis meille tarjottiin diagnoosia kattavampien palvelujen vuoksi, mutten vastaanottanut sitä, kuten fb:n tarinani kommenteissa mainitsin)
Odota teen jotain ehdotuksia. Voisin kirjoittaa ne alkamaan vaikka muutamalla isolla alkukirjaimella.

24.7.2015 4:34
Virpi Törmänen
Sairaalan maine on potilasturvallisuutta tärkeämpää
Ylihoitaja Katja Koskinen ja osastonylilääkäri, vt. toimialajohtaja Vedran Stefanovic kirjoittivat mielipiteensä 21.7.2015 otsikolla ”Synnyttäjät saavat henkistä tukea”. Kirjoittajien mukaan Hyksin synnytyssairaaloissa (Jorvissa, Kätilöopistolla ja Naistenklinikalla) tavoitteena on taata turvallinen ja hyvä synnytys sekä lapsivuodeaika jokaiselle synnyttäjälle ja perheelle.
Hyvä on, jos nykyisin on näin. Meidän allekirjoittajien perheet ovat joutuneet kokemamaan täysin päinvastaisen kokemuksen hieman yli kymmenen vuotta sitten. Rakkaudella odotetut perheenlisäykset kokivat lähes hengenmenoon johtaneet hoitovirheet ja meidän molempien perheet tragediat, jotka eivät unohdu ikinä.
Yhtäläisyyksiä meidän molempien perheiden tapauksissa on monia, vaikka paikka (Jorvi ja Naistenklinikka) ja synnytyksestä vastanneet henkilöt vaihtelevat. Tärkeimpinä omakohtaSENA kokemukSENA ovat hoitohenkilökunnan vähättelevä suhtautuminen synnytyspelosta kärsineen äidin tuntemuksia kohtaan sekä välinpitämätön suhtautuminen jokaisen synnytyksen ainutkertaisuuteen. Huolettomuus voitti huolellisuuden ja laiskuus ahkeruuden.
Synnytyspeloista kärsineen äidin tuntemuksia jopa pilkattiin synnytystapahtuman aikaisella huutamisella ja käskyttämisellä. Synnytystä venytettiin tarpeettomasti huolimatta siitä, että äidin ja lapsen voinnin kääntymisestä huonompaan suuntaan oli tietoa riittävästi saatavissa. Lopulta hätäsektioIHIN turvauduttiin liian myöhään seurauksella, että meidän molempien lapset vammautuivat erittäin vakavasti ja pysyvästi.
Hoitovirheen tapahduttua TOINEN sairaalOISTA aloitti johdon tuella tarmokkaan vastuullisten henkilöiden jälkien peittelyn, johon kuului muun muassa selittely, potilasasiakirjoihin 19 päivää myöhemmin tehdyt merkinnät ja jopa suoranainen valehteleminen. Lääkärin kunnia ja sairaalan maine olivat tärkeämmät kuin tyttäriemme ja heidän äitiensä terveys ja hyvinvointi. TOISESSA tapauksessa syn
0/5000
จาก: -
เป็น: -
ผลลัพธ์ (ไทย) 1: [สำเนา]
คัดลอก!
เพื่อให้เกิดการสนับสนุนทางจิตวิญญาณเป็นเพียงคำพยาบาล Katja K และบริหาร vt ผู้อำนวยการอาวุโส Vedran Stefanovic เขียนความเห็นบนชื่อ 21.7.2015 Induced ได้รับการสนับสนุนทางอารมณ์ คลอดบุตร Hyksin ในโรงพยาบาล (Jorvissa, Naistenklinikalla และค่ายฝึกอบรมฮีบรู), จุดมุ่งหมายผู้เขียนคือการ คลอดที่ดี และปลอดภัยและ puerperium สำหรับแต่ละ synnyttäjälle กับเพื่อนและครอบครัวของคุณดีมาก ถ้าวันนี้เป็นเช่นนี้ สิบสองปีที่ผ่านมาเป็นประสบการณ์ส่วนบุคคล โชคร้าย ได้ค่อนข้างตรงข้าม 12 ปีที่ผ่านมา คุณแม่เกิดความกลัวเหยื่อไม่สนับสนุน ทั้ง ๆ ที่เขาบอกเราเกี่ยวกับความกลัวคลอดแล้วก่อนที่จะเกิดจริง และพูดคุยเกี่ยวกับระยะหลังคลอด ความรู้สึกของเขาแม้แต่เยาะหยันเหตุการณ์เกิดในช่วง [ทั้งหมดหมวก], käskyttämisellä และ เกิด venytettiin โดยไม่จำเป็น ทั้ง ๆ ที่สุขภาพของแม่และเด็กในห้อง ส่วน Caesarean ฉุกเฉินได้ไม่สายเกินไป มีผลให้เด็ก ๆ ได้รับบาดเจ็บอย่างมาก และอย่างถาวรในสุด Worked เท่ากับบุคลากรของจิตวิญญาณของลูกสาวของฉันได้รับจุดนี้ โรงพยาบาลเปิดเขาสนับสนุนของผู้นำที่มีพลังและคนที่ชอบสืบค้นกลับจะครอบคลุมค่า ซึ่งรวม ต่าง ๆ เกี่ยวกับ รายการที่คุณทำในวัน 19 ต่อ มาได้จัด เอกสารผู้ป่วย นอนอยู่ หมอเกียรติและชื่อเสียงของโรงพยาบาลสำคัญกว่าฉันลูกสาว และแม่ของเธอสุขภาพ และความเป็นอยู่ เด็กและพ่อแม่ของเขาถูกเปลี่ยนเป็น epähenkilöiksi สมบูรณ์ ซึ่งไม่มีอยู่บิดาของของ layman อายวิว วัตถุประสงค์ที่จะ ผลิตลูกหลานของโรงพยาบาลที่คลอดในโลกคุ้มทุนที่สุด ตามคำของ eläköityneen เก่า แล้วโรงพยาบาลสูติศาสตร์ฮีบรูในเป้าหมาย unspoken ได้ alatiesynnytysten เกี่ยวกับการ sektioihinเพราะเชื่อว่าการเกิด- และมากเพื่อเรียนรู้จาก และโรงพยาบาลอื่น ๆ ควรมีพัฒนาโดยเฉพาะสำหรับผู้ป่วยและดูแลการข้อผิดพลาด ซึ่งสามารถนำการเรียนรู้ ตัวอย่าง การป้องกันอุบัติเหตุทางอากาศและสอบสวนอุบัติเหตุ กิจกรรมในการรักษาความเป็นธรรม และเปิดจะเพิ่มความปลอดภัยของผู้ป่วยและความเชื่อมั่นในระบบสุขภาพในเวลาเดียวกัน มันจะเพิ่มทักษะด้านอาชีพของบุคลากรสุขภาพ ข้อผิดพลาดในการดูแลที่ชัดเจนต้องสามารถระบุ และรับรู้ และคนฉ้อฉลก็ต้องควบคุม โดยงานอื่น ๆ รวมทั้ง เหมาะสม ถูกลงโทษตามความเหมาะสมตาม Koskinen และ Stefanovicin คลอดบุตรและครอบครัวแต่ละไม่ซ้ำกัน นี้ยังเป็นกรณีที่ มีการเกิดของลูกสาวของฉัน เจ้าไม่ซ้ำแน่นอน แทน สูติศาสตร์และนรีเวชวิทยาไม่ได้ น้อยใน 2003 สามารถ และยังต้องสามารถตอบสนองความต้องการหนึ่ง ของการ synnyttäjän และ การเกิดใหม่เลย Esko Rautiainen ของ Askola23.7.2015 15:51Esko Rautiainenเดียวกันเมื่อฉันเขียน Hesariin นี้หรือไม่23.7.2015 17:07อา Tผมคิดว่า ข้อความดี และสมจริงเพื่อประสบการณ์ของคุณน่าสนใจในการดู ว่าคุณเขียนถึง เมื่อเหมืองถูกย้ายส่วนการตลาดเห็นแผนกเพียงสมบูรณ์ เช่นโดยวิธีการ ถ้าคุณจะปล่อยให้ชื่อของคุณออก เพื่อคิดที่จะไป...23.7.2015 17:31อา Tในการเริ่มต้น มีอยู่สองครั้งใน 12 ปี เช็ค:)บน 23 กรกฎาคม24.7.2015 1:21อา Tมาโดยวิธีการ ที่ผู้จัดการนำสุนัขมาสิ่งที่เสียหาย หากทั้งสองจะถูกส่งไปยัง HS:iin สคริปต์ หรือ ehditkö แล้วส่งของคุณ Alkaiskohan พวกเขาในวันเดียวกันมีสองชนิดเดียวกัน24.7.2015 1:23Esko Rautiainenผมส่งไปยัง แต่ถ้าสามารถได้รับคุณจะเน้นเคอร์เนล kiteytystä ในคำอื่น ๆ เป้าหมายของฉันคืออะไรและการปฏิรูปว่าเราจะเรียก24.7.2015 1:25อา Tใช่ ฉันสามารถรวบรวมสคริปต์ และผมจะส่งให้คุณ oikoluettavaks24.7.2015 1:46Esko Rautiainenใส่ทั้งสองลงนาม และตกผลึกเป็นละเลยที่ทางการแพทย์หลังจากสิ่งสำคัญที่สุดคือ ชื่อเสียงของโรงพยาบาลและแพทย์เกียรติ24.7.2015 2:43Esko RautiainenSairaalan maine on potilasturvallisuutta tärkeämpääYlihoitaja Katja Koskinen ja osastonylilääkäri, vt. toimialajohtaja Vedran Stefanovic kirjoittivat mielipiteensä 21.7.2015 otsikolla ”Synnyttäjät saavat henkistä tukea”. Kirjoittajien mukaan Hyksin synnytyssairaaloissa (Jorvissa, Kätilöopistolla ja Naistenklinikalla) tavoitteena on taata turvallinen ja hyvä synnytys sekä lapsivuodeaika jokaiselle synnyttäjälle ja perheelle.Hyvä on, jos nykyisin on näin. Meidän allekirjoittajien perheet ovat joutuneet kokemamaan täysin päinvastaisen kokemuksen hieman yli kymmenen vuotta sitten. Rakkaudella odotetut perheenlisäykset kokivat lähes hengenmenoon johtaneet hoitovirheet ja meidän molempien perheet tragediat, jotka eivät unohdu ikinä. Yhtäläisyyksiä meidän molempien perheiden tapauksissa on monia, vaikka paikka (Jorvi ja Naistenklinikka) ja synnytyksestä vastanneet henkilöt vaihtelevat. Tärkeimpinä omakohtaisina kokemuksina ovat hoitohenkilökunnan vähättelevä suhtautuminen synnytyspeloista kärsineen äidin tuntemuksia kohtaan sekä välinpitämätön suhtautuminen jokaisen synnytyksen ainutkertaisuuteen. Huolettomuus voitti huolellisuuden ja laiskuus ahkeruuden.Synnytyspeloista kärsineen äidin tuntemuksia jopa pilkattiin synnytystapahtuman aikaisella huutamisella ja käskyttämisellä. Synnytystä venytettiin tarpeettomasti huolimatta siitä, että äidin ja lapsen voinnin kääntymisestä huonompaan suuntaan oli tietoa riittävästi saatavissa. Lopulta hätäsektioon turvauduttiin liian myöhään seurauksella, että meidän molempien lapset vammautuivat erittäin vakavasti ja pysyvästi. Hoitovirheen tapahduttua sairaalat aloittivat johdon tuella tarmokkaan vastuullisten henkilöiden jälkien peittelyn, johon kuului muun muassa selittely, potilasasiakirjoihin 19 päivää myöhemmin tehdyt merkinnät ja jopa suoranainen valehteleminen. Lääkärin kunnia ja sairaalan maine olivat tärkeämmät kuin tyttäriemme ja heidän äitiensä terveys ja hyvinvointi. Vammautuneet vauvat ja hänen vanhempansa muuttuivat täydellisiksi epähenkilöiksi, joita ei sairaalan silmin ollut enää olemassa.Kokemustemme perusteella katsomme, että synnytys- ja muidenkin sairaaloiden toiminnassa olisi paljonkin opittavaa ja kehitettävää nimenomaan potilasvahinkojen ja hoitovirheiden käsittelyn osalta. Tapahtumien avoin ja puolueeton käsittely salailun ja totuuden muuntelun sijaan lisäisi potilasturvallisuutta ja luottamusta terveydenhuoltojärjestelmän toimintaan samalla kun se lisäisi hoitohenkilökunnan ammattitaitoa. Viime kädessä hyötyjiä olisi kaikki aina veronmaksajia myöten. Kokemuksiemme mukaan hoitovirheet ovat, ikävä kyllä, terveydenhuoltomme vaiettu tabu.Koskisen ja Stefanovicin mukaan jokainen synnytys ja perhe on ainutlaatuinen. Näin myös oli tyttäriemme syntymän kohdalla, jotka todellakin olivat ainutlaatuisia, tosin eri tavalla kuin Koskinen ja Stefanovic tarkoittivat. Sen sijaan Naistenklinikka ja Jorvi eivät ainakaan vuonna 2000 ja 2003 kyenneet eikä edes halunneet kyetä vastaamaan lainkaan synnyttäjien ja vastasyntyneen tarpeisiin. Esko Rautiainen Virpi Törmänen Ellan isä Annikan äiti kunnanjohtaja Askola Espoo24.7.2015 2:48Esko RautiainenKorjaa, mitä tarvitrsee, mutta älä lisää olennaisesti pituutta, koska se ei mene läpi silloin.. Ps. sähköpostiosoitteeni on esko.matti.rautiainen@gmail.com. Voidaan myös kirjoittaa ja jakaa google drivessa.24.7.2015 3:08Virpi TörmänenVitsi sää oot kone!:) Luin nopeasti läpi. Minulle hoitovirhe todettiin Lastenklinikalla kun tapasin A:n 2 vuorokauden ikäisenä, eikä sitä muutoin kieletty Jorvissa, muutoin kuin ko. synnytyslääkäri sanoi, että: tekisi kaiken samanlailla uudelleenkin. Itse toisin kehitysvammaislain ja vammaislain yhtenäistämisen tärkeyden esille (siis meille tarjottiin diagnoosia kattavampien palvelujen vuoksi, mutten vastaanottanut sitä, kuten fb:n tarinani kommenteissa mainitsin)Odota teen jotain ehdotuksia. Voisin kirjoittaa ne alkamaan vaikka muutamalla isolla alkukirjaimella.24.7.2015 4:34Virpi TörmänenSairaalan maine on potilasturvallisuutta tärkeämpääYlihoitaja Katja Koskinen ja osastonylilääkäri, vt. toimialajohtaja Vedran Stefanovic kirjoittivat mielipiteensä 21.7.2015 otsikolla ”Synnyttäjät saavat henkistä tukea”. Kirjoittajien mukaan Hyksin synnytyssairaaloissa (Jorvissa, Kätilöopistolla ja Naistenklinikalla) tavoitteena on taata turvallinen ja hyvä synnytys sekä lapsivuodeaika jokaiselle synnyttäjälle ja perheelle.
Hyvä on, jos nykyisin on näin. Meidän allekirjoittajien perheet ovat joutuneet kokemamaan täysin päinvastaisen kokemuksen hieman yli kymmenen vuotta sitten. Rakkaudella odotetut perheenlisäykset kokivat lähes hengenmenoon johtaneet hoitovirheet ja meidän molempien perheet tragediat, jotka eivät unohdu ikinä.
Yhtäläisyyksiä meidän molempien perheiden tapauksissa on monia, vaikka paikka (Jorvi ja Naistenklinikka) ja synnytyksestä vastanneet henkilöt vaihtelevat. Tärkeimpinä omakohtaSENA kokemukSENA ovat hoitohenkilökunnan vähättelevä suhtautuminen synnytyspelosta kärsineen äidin tuntemuksia kohtaan sekä välinpitämätön suhtautuminen jokaisen synnytyksen ainutkertaisuuteen. Huolettomuus voitti huolellisuuden ja laiskuus ahkeruuden.
Synnytyspeloista kärsineen äidin tuntemuksia jopa pilkattiin synnytystapahtuman aikaisella huutamisella ja käskyttämisellä. Synnytystä venytettiin tarpeettomasti huolimatta siitä, että äidin ja lapsen voinnin kääntymisestä huonompaan suuntaan oli tietoa riittävästi saatavissa. Lopulta hätäsektioIHIN turvauduttiin liian myöhään seurauksella, että meidän molempien lapset vammautuivat erittäin vakavasti ja pysyvästi.
Hoitovirheen tapahduttua TOINEN sairaalOISTA aloitti johdon tuella tarmokkaan vastuullisten henkilöiden jälkien peittelyn, johon kuului muun muassa selittely, potilasasiakirjoihin 19 päivää myöhemmin tehdyt merkinnät ja jopa suoranainen valehteleminen. Lääkärin kunnia ja sairaalan maine olivat tärkeämmät kuin tyttäriemme ja heidän äitiensä terveys ja hyvinvointi. TOISESSA tapauksessa syn
การแปล กรุณารอสักครู่..
ผลลัพธ์ (ไทย) 2:[สำเนา]
คัดลอก!
แม่สนับสนุนทางอารมณ์เป็นเพียงคำที่ว่างเปล่า
พยาบาล Katja Koskinen และหัวหน้าส่วนการแสดง ผู้อำนวยการเว Stefanovic เขียนความคิดเห็นของพวกเขาเพื่อ 2015/07/21 ภายใต้ชื่อคลอดได้รับการสนับสนุนทางอารมณ์ ตามที่ผู้เขียน HUCH โรงพยาบาลคลอดบุตร (Jorvissa, โรงพยาบาลและโรงพยาบาลหญิง) มีจุดมุ่งหมายคือเพื่อให้แน่ใจว่าปลอดภัยและการคลอดบุตรที่ดีและระยะหลังคลอดสำหรับผู้หญิงให้แต่ละเกิดและครอบครัว.
เอาล่ะถ้ามันอยู่ในขณะนี้กรณี สิบสองปีที่ผ่านมาประสบการณ์ส่วนตัวของโชคไม่ดีที่ตรงข้าม การรับประกัน 12 ปี คลอดกลัวเหยื่อแม่ไม่สนับสนุนแม้จะมีความจริงที่ว่าเขาไปบอก synnytyspelostaan ​​ก่อนที่จะเกิดขึ้นจริงและพูดเกี่ยวกับเรื่องนี้ระหว่างการคลอดบุตร ความรู้สึกของเขาแม้จะเยาะเย้ยระยะเหตุการณ์เกิดสำหรับผู้บังคับบัญชาและตะโกน ก่อนคลอดยืดโดยไม่จำเป็นแม้จะมีความจริงที่ว่าแม่และสภาพของเด็กเป็นข้อมูลที่เพียงพอ ในที่สุดhätäsektioon resorted สายเกินไปที่จะส่งผลให้เด็กได้รับบาดเจ็บสาหัสอย่างจริงจังและอย่างถาวร เฉพาะโรงพยาบาลเด็กของพนักงานที่มีทักษะช่วยให้ลูกสาวของชีวิตได้รับการช่วยเหลือ.
ณ จุดนี้โรงพยาบาลหันกลับมาของเธอและโรงพยาบาลเริ่มต้นด้วยการสนับสนุนของการบริหารจัดการของร่องรอยถาวรของผู้รับผิดชอบในการครอบคลุมขึ้นซึ่งรวมถึงอนึ่งการเล่นโวหารรายการทำ 19 วันต่อมาระเบียนของผู้ป่วยและแม้กระทั่งทันทีโกหก เพื่อเป็นเกียรติแก่แพทย์และชื่อเสียงของโรงพยาบาลที่มีความสำคัญมากขึ้นกว่าที่ลูกสาวของฉันและแม่ของเธอสุขภาพและความเป็นอยู่ เด็กและพ่อแม่ของเขากลายเป็นที่สมบูรณ์แบบที่ไม่ใช่คนที่ไม่มีตัวตน.
พ่อเท่าที่เห็นผ่านสายตาของวัตถุประสงค์โรงพยาบาลคลอดบุตรคนธรรมดาที่จะผลิตลูกหลานของโลกในค่าใช้จ่ายอย่างมีประสิทธิภาพมากที่สุด เก่าแล้วคนผดุงครรภ์เกษียณในคำพูดของโรงพยาบาลคลอดบุตรไม่ได้พูดกำไรเป็นจำนวนเงินของการคลอดทางช่องคลอดในความสัมพันธ์กับส่วน.
ผมเชื่อว่าการคลอดบุตรและโรงพยาบาลอื่น ๆ ในการดำเนินงานมีจำนวนมากที่จะเรียนรู้และปรับปรุงโดยเฉพาะอย่างยิ่งในเรื่องเกี่ยวกับการบาดเจ็บของผู้ป่วยและผิดพลาดทางการแพทย์การจัดการซึ่งสามารถเรียนรู้ตัวอย่างเช่นการตรวจสอบป้องกันและอุบัติเหตุของการเกิดอุบัติเหตุเครื่องบิน การรักษาความโปร่งใสและเป็นธรรมในการทำธุรกรรมจะเพิ่มความปลอดภัยของผู้ป่วยและความเชื่อมั่นในการทำงานของระบบการดูแลสุขภาพในเวลาเดียวกันก็จะเพิ่มทักษะของบุคลากรสาธารณสุข ผิดพลาดทางการแพทย์ที่ชัดเจนในการระบุและได้รับการยอมรับและมีความรับผิดชอบเหล่านั้นต้องได้รับการควบคุมโดยงานอื่น ๆ เช่นเดียวกับที่เหมาะสมลงโทษในลักษณะที่เหมาะสม.
Koskinen และ Stefanovic ทุกการคลอดบุตรและครอบครัวมีความเป็นเอกลักษณ์ นี่ก็เป็นกรณีที่เกิดของลูกสาวของฉันซึ่งเป็นที่ไม่ซ้ำกันแน่นอน แต่อย่างน้อยไม่ได้ในปี 2003 สูติศาสตร์และนรีเวชวิทยาไม่สามารถหรือแม้กระทั่งต้องการที่จะสามารถที่จะตอบสนองในทุกหญิงคลอดบุตรและความต้องการของทารกแรกเกิด. ?? Esko Rautiainen? นายกเทศมนตรี? Askola 23/07/2015 15:51 Esko Rautiainen เขียนไว้ใน Hesariin? 2015/07/23 17:07 Virpi Törmänen ผมคิดว่าดี และเป็นจริงการเขียนประสบการณ์ของคุณ. Janna เห็นความสามารถในการผ่านสคริปต์ของคุณเมื่อเหมืองบุคคลากรฝ่ายความเห็น Hesarin ค่อนข้างสมบูรณ์ตามที่ผมบอก ถ้าคุณปล่อยให้ออกชื่อดังนั้นผมคิดว่าจะไป .. 2015/07/23 17:31 Virpi Törmänen จุดเริ่มต้นเป็นครั้งที่สอง 12 ปีที่ผ่านมา ตรวจสอบ :) 23 กรกฎาคม24/07/2015 01:21 Virpi Törmänen ไฟอื่นในใจสิ่งที่ oiskohan ต้นกล้าถ้าทั้งสองส่งไปร้อยเขียน HS หรือehditköแล้วส่งคุณ? Alkaiskohan วันเดียวกันที่ตีพิมพ์โดยทั้งสองเหมือนกัน .. 24/07/2015 01:23 Esko Rautiainen ผมส่งยัง แต่ถ้าฉันจะได้รับคุณมุ่งเน้นไปที่นิวเคลียสตกผลึกว่าเป็นสิ่งที่คุณแสดงความคิดเห็นและสิ่งที่เราเรียกว่าการปฏิรูป? 24/07/2015 01:25 Virpi Törmänen ใช่ฉันสามารถใส่กันเขียนและส่งไปยังคุณ oikoluettavaks. 2015/07/24 01:46 Esko Rautiainen อุปกรณ์ทั้งลงนามและการตกผลึก คือว่าหลังจากที่ข้อผิดพลาดทางการแพทย์สิ่งที่สำคัญที่สุดคือชื่อเสียงของโรงพยาบาลและเป็นเกียรติแก่แพทย์2015/07/24 02:43 Esko Rautiainen ชื่อเสียงของโรงพยาบาลเป็นสิ่งที่สำคัญมากขึ้นเพื่อความปลอดภัยของผู้ป่วยพยาบาล Katja Koskinen และหัวหน้าส่วนการแสดง ผู้อำนวยการเว Stefanovic เขียนความคิดเห็นของพวกเขา 2015/07/21 ชื่อ "ชักนำให้เกิดการได้รับการสนับสนุนทางอารมณ์." ตามที่ผู้เขียน HUCH โรงพยาบาลคลอดบุตร (Jorvissa, โรงพยาบาลและโรงพยาบาลหญิง) มีจุดมุ่งหมายคือเพื่อให้แน่ใจว่าปลอดภัยและการคลอดบุตรที่ดีและระยะหลังคลอดสำหรับผู้หญิงให้แต่ละเกิดและครอบครัว. เอาล่ะถ้ามันอยู่ในขณะนี้กรณี เราลงนามของครอบครัวที่ได้รับการฝึกฝนจากประสบการณ์ตรงข้ามสมบูรณ์น้อยกว่าสิบปีที่ผ่านมา ครอบครัวคาดว่าจะมีการเพิ่มขึ้นของความรักพบข้อผิดพลาดทางการแพทย์ที่นำไปสู่การเกือบสองเท่าของค่าใช้จ่ายและทั้งสองของโศกนาฏกรรมครอบครัวของเราไม่เคยที่จะลืมเลยทีเดียว. ความคล้ายคลึงกันของทั้งสองครอบครัวของเรามีหลายกรณีแม้ว่าสถานที่ (Jorvi และโรงพยาบาลหญิง) และตอบสนองต่อการคลอดบุตรบุคคลที่แตกต่างกัน ประสบการณ์ส่วนตัวที่สำคัญที่สุดของบุคลากรทางการพยาบาลที่มีทัศนคติที่ไม่ไยดีต่อการคลอดบุตรกลัวความรู้สึกของแม่ที่มีต่อเหยื่อเช่นเดียวกับการขาดความมุ่งมั่นที่จะเป็นเอกลักษณ์ที่เกิดในแต่ละ insouciance ได้รับรางวัลความขยันและความเกียจคร้านขยัน. เหยื่อคลอดกลัวความรู้สึกแม่ของเหตุการณ์ที่เกิดแม้เยาะเย้ยยาวสำหรับผู้บังคับบัญชาและตะโกน ก่อนคลอดยืดโดยไม่จำเป็นแม้จะมีความจริงที่ว่าแม่และเด็กเป็นของเทิร์นที่เลวร้ายกว่าคือข้อมูลที่เพียงพอ ในที่สุด resorted hätäsektioonสายเกินไปที่จะส่งผลให้ทั้งสองของเด็กที่ได้รับบาดเจ็บอย่างจริงจังและอย่างถาวร. การเปลี่ยนข้อผิดพลาดที่เกิดขึ้นในโรงพยาบาลเริ่มต้นด้วยการสนับสนุนของการบริหารจัดการของร่องรอยถาวรของคนที่รับผิดชอบในการครอบคลุมขึ้นซึ่งรวมถึงอนึ่งการเล่นโวหารรายการทำ 19 วันต่อมาระเบียนของผู้ป่วยและแม้กระทั่งทันทีโกหก เพื่อเป็นเกียรติแก่แพทย์และชื่อเสียงของโรงพยาบาลที่มีความสำคัญมากกว่าลูกสาวและสุขภาพแม่ของพวกเขา 'และความเป็นอยู่ของเรา ทารกที่ได้รับบาดเจ็บและพ่อแม่ของเขากลายเป็นที่สมบูรณ์แบบที่ไม่ใช่คนซึ่งไม่ได้เป็นโรงพยาบาลที่ผ่านสายตาไม่มีตัวตน. ในประสบการณ์ของเราเราเชื่อว่าการเกิดและโรงพยาบาลอื่น ๆ ในการดำเนินงานมีจำนวนมากที่จะเรียนรู้และปรับปรุงโดยเฉพาะอย่างยิ่งในเรื่องเกี่ยวกับการบาดเจ็บของผู้ป่วยและผิดพลาดทางการแพทย์การจัดการ เหตุการณ์กระบวนการที่เปิดกว้างและเป็นธรรมแทนของความลับและการปรับเปลี่ยนความจริงจะเพิ่มความปลอดภัยของผู้ป่วยและความเชื่อมั่นในการทำงานของระบบการดูแลสุขภาพในเวลาเดียวกันก็จะเพิ่มทักษะของบุคลากรสาธารณสุข ในท้ายที่สุดได้รับผลประโยชน์จะเป็นสิ่งที่ถูกต้องลงไปที่ผู้เสียภาษีอากรทุก ประสบการณ์ของเราคือการที่ผิดพลาดทางการแพทย์เป็นโชคไม่ดีที่ต้องห้ามไม่ได้พูดในระบบการดูแลสุขภาพของเรา. Koskinen และ Stefanovic ทุกการคลอดบุตรและครอบครัวมีความเป็นเอกลักษณ์ นี่ก็เป็นวันเกิดของลูกสาวซึ่งเป็นที่ไม่ซ้ำกันแน่นอนแม้ว่าในวิธีที่แตกต่างกว่า Koskinen และ Stefanovic หมาย แทนที่จะสูติศาสตร์และนรีเวชวิทยาและ Jorvi อย่างน้อยไม่ได้ในปี 2000 และ 2003 จะทำได้หรือแม้กระทั่งต้องการที่จะสามารถที่จะตอบสนองในทุกความต้องการของมารดาและทารกแรกเกิด. ?? Esko Rautiainen Virpi Törmänen? พ่อของเอลล่าแม่ของแอนนิก้าหรือไม่นายกเทศมนตรี? Askola โป2015/07/24 02:48 Esko Rautiainen ซ่อมแซมสิ่งที่ tarvitrsee แต่ไม่เพิ่มอย่างมีนัยสำคัญที่จะยาวเพราะมันไม่ได้ผ่านไปแล้ว .. ปล. อยู่ e-mail เป็น esko.matti.rautiainen@gmail.com นอกจากนี้ยังเป็นไปได้ที่จะเขียนและมีส่วนร่วมใน Google ไดรฟ์. 2015/07/24 03:08 Virpi Törmänen ตลก weather're เครื่อง :) ผมอ่านผ่านได้อย่างรวดเร็ว การทุจริตต่อหน้าที่ฉันก็พบว่าหลังจากที่โรงพยาบาลเด็กได้พบกับสองวันของอายุและไม่ได้เป็นอย่างอื่น kieletty Jorvissa มิฉะนั้นกว่าในคำถาม สูติแพทย์กล่าวว่า: ทำทุกอย่างแบบเดียวกับที่เริ่มต้นใหม่ ในความเป็นจริงตรงกันข้ามกับการพัฒนาของกฎหมายความพิการและเติบโตถึงความสำคัญของการประสานกันของกฎหมายความพิการ (เช่นเราได้นำเสนอการวินิจฉัยเนื่องจากการบริการที่ครอบคลุมมากขึ้น แต่ฉันได้รับมันเป็น FB: ผมกล่าวถึงเรื่องราวในความคิดเห็น) รอจนกว่าฉันจะทำบางสิ่งบางข้อเสนอ ฉันจะเขียนพวกเขาเริ่มต้นได้ไม่กี่ที่มีอักษรตัวใหญ่. 2015/07/24 04:34 Virpi Törmänen ชื่อเสียงของโรงพยาบาลเป็นสิ่งสำคัญมากเพื่อความปลอดภัยของผู้ป่วยพยาบาล Katja Koskinen และหัวหน้าส่วนการแสดง ผู้อำนวยการเว Stefanovic เขียนความคิดเห็นของพวกเขา 2015/07/21 ชื่อ "ชักนำให้เกิดการได้รับการสนับสนุนทางอารมณ์." ตามที่ผู้เขียน HUCH โรงพยาบาลคลอดบุตร (Jorvissa, โรงพยาบาลและโรงพยาบาลหญิง) มีจุดมุ่งหมายคือเพื่อให้แน่ใจว่าปลอดภัยและการคลอดบุตรที่ดีและระยะหลังคลอดสำหรับผู้หญิงให้แต่ละเกิดและครอบครัว. เอาล่ะถ้ามันอยู่ในขณะนี้กรณี เราลงนามของครอบครัวที่ได้รับการฝึกฝนจากประสบการณ์ตรงข้ามสมบูรณ์น้อยกว่าสิบปีที่ผ่านมา ครอบครัวคาดว่าจะมีการเพิ่มขึ้นของความรักพบข้อผิดพลาดทางการแพทย์ที่นำไปสู่การเกือบสองเท่าของค่าใช้จ่ายและทั้งสองของโศกนาฏกรรมครอบครัวของเราไม่เคยที่จะลืมเลยทีเดียว. ความคล้ายคลึงกันของทั้งสองครอบครัวของเรามีหลายกรณีแม้ว่าสถานที่ (Jorvi และโรงพยาบาลหญิง) และตอบสนองต่อการคลอดบุตรบุคคลที่แตกต่างกัน ประสบการณ์ omakohtaSENA ที่สำคัญที่สุดคือทัศนคติที่ไม่ไยดีของสุขภาพที่เกิดบุคลากรที่แม่ได้รับความเดือดร้อนจากความกลัวและความรู้สึกที่มีต่อทัศนคติที่ไม่แยแสของแต่ละเอกลักษณ์เกิด insouciance ได้รับรางวัลความขยันและความเกียจคร้านขยัน. เหยื่อคลอดกลัวความรู้สึกแม่ของเหตุการณ์ที่เกิดแม้เยาะเย้ยยาวสำหรับผู้บังคับบัญชาและตะโกน ก่อนคลอดยืดโดยไม่จำเป็นแม้จะมีความจริงที่ว่าแม่และเด็กเป็นของเทิร์นที่เลวร้ายกว่าคือข้อมูลที่เพียงพอ ในที่สุดhätäsektioIHIN resorted สายเกินไปที่จะส่งผลให้ทั้งสองของเด็กที่ได้รับบาดเจ็บอย่างจริงจังและอย่างถาวร. ข้อผิดพลาดการรักษาที่เกิดขึ้นในโรงพยาบาลที่สองเริ่มต้นด้วยการสนับสนุนของการบริหารจัดการของร่องรอยถาวรของผู้รับผิดชอบในการครอบคลุมขึ้นซึ่งรวมถึงอนึ่งการเล่นโวหารสัญลักษณ์ 19 วันทำในภายหลังเพื่อระเบียนของผู้ป่วยและแม้กระทั่งทันทีโกหก เพื่อเป็นเกียรติแก่แพทย์และชื่อเสียงของโรงพยาบาลที่มีความสำคัญมากกว่าลูกสาวและสุขภาพแม่ของพวกเขา 'และความเป็นอยู่ของเรา กรณีที่สอง SYN


























































การแปล กรุณารอสักครู่..
 
ภาษาอื่น ๆ
การสนับสนุนเครื่องมือแปลภาษา: กรีก, กันนาดา, กาลิเชียน, คลิงออน, คอร์สิกา, คาซัค, คาตาลัน, คินยารวันดา, คีร์กิซ, คุชราต, จอร์เจีย, จีน, จีนดั้งเดิม, ชวา, ชิเชวา, ซามัว, ซีบัวโน, ซุนดา, ซูลู, ญี่ปุ่น, ดัตช์, ตรวจหาภาษา, ตุรกี, ทมิฬ, ทาจิก, ทาทาร์, นอร์เวย์, บอสเนีย, บัลแกเรีย, บาสก์, ปัญจาป, ฝรั่งเศส, พาชตู, ฟริเชียน, ฟินแลนด์, ฟิลิปปินส์, ภาษาอินโดนีเซี, มองโกเลีย, มัลทีส, มาซีโดเนีย, มาราฐี, มาลากาซี, มาลายาลัม, มาเลย์, ม้ง, ยิดดิช, ยูเครน, รัสเซีย, ละติน, ลักเซมเบิร์ก, ลัตเวีย, ลาว, ลิทัวเนีย, สวาฮิลี, สวีเดน, สิงหล, สินธี, สเปน, สโลวัก, สโลวีเนีย, อังกฤษ, อัมฮาริก, อาร์เซอร์ไบจัน, อาร์เมเนีย, อาหรับ, อิกโบ, อิตาลี, อุยกูร์, อุสเบกิสถาน, อูรดู, ฮังการี, ฮัวซา, ฮาวาย, ฮินดี, ฮีบรู, เกลิกสกอต, เกาหลี, เขมร, เคิร์ด, เช็ก, เซอร์เบียน, เซโซโท, เดนมาร์ก, เตลูกู, เติร์กเมน, เนปาล, เบงกอล, เบลารุส, เปอร์เซีย, เมารี, เมียนมา (พม่า), เยอรมัน, เวลส์, เวียดนาม, เอสเปอแรนโต, เอสโทเนีย, เฮติครีโอล, แอฟริกา, แอลเบเนีย, โคซา, โครเอเชีย, โชนา, โซมาลี, โปรตุเกส, โปแลนด์, โยรูบา, โรมาเนีย, โอเดีย (โอริยา), ไทย, ไอซ์แลนด์, ไอร์แลนด์, การแปลภาษา.

Copyright ©2024 I Love Translation. All reserved.

E-mail: