Romantiikka-Realismi lenkkeily
Lähdin lenkille suomen kauniiseen maisemaan. Sää oli mitä mainioin, aurinko paistoi, linnut visersivät ja oli noin 12 astetta lämmintä. Kiva syksyinen päivä. Juoksu ja henki kulki, eikä tuntunut oikein missään. Päätin lisätä vauhtia ja rikkoa 10km lenkin omaa ennätystä. Suomen lapin maisema on todella kaunista. Kumpuilevaa maastoa, korkeita paikkoja, jyrkänteitä, josta näkyy alas jokeen. Juoksin erään harjun päälle ja sieltä alas. Ihmiset tervehtivät minua ja katsoivat iloisesti. Tsemppasivat juoksuani ja kehuivat. Kun tulin harjulta alas juoksin yhden maatilan ohitse. Pihalla näin iloisia lapsia leikkimässä ja auttamassa vanhaa isäänsä, ettei hänen kaikkia hommia tarvitse tehdä itse. Olin juossut seitsemän kilometriä eikä oloni ollut yhtään huono. aikaa oli mennyt noin 35 minuuttia. Juoksisin siis tätä vauhtia 50 minuuttiin 10 kilometriä. Olin innoissani olostani ja ajattelin että kuntoni olisi kasvanut. Kaikki oli hyvin. Suomalaiset niin ystävällistä ja jaloa kansaa. Aina tuli hyvälle tuulelle, kun pääsi lenkille. Juoksin oman ennätykseni ja aikaa meni 50,33 .
Realismi
Lähdin lenkille läheiseen maastoon. Sää oli puolipilvinen, hieman tuulinen ja oli 10 astetta lämmintä. Juoksu kulki alussa todella hyvin, eikä tuntunut pahalta. Maisema oli melko kaunista, mutta roskia oli aika paljon ja juoksureitit huonossa kunnossa. Juoksin harjun läpi ja ajattelin lisätä vauhtia. Oli vähän paha olo jo ja vasenta pohjetta koski. Vastaan tuli ihmisiä, jotka olivat hieman tylyjä. Kun laskeuduin mäkeä alaspäin, juoksin erään maatilan ohitse. Pihalla vanha mies ahersi ja lapset leikkivät, mutta näyttivät he vähän sairailta ja laihoilta. Olin nyt jo juossut 7km, mutta olin jo aika puhki. Aikaa oli mennyt 35minuuttia. Minun oli pakko hidastaa vauhtiani, koska tuntui pahalta.
Lenkki teki hyvää henkisesti, mutta fyysisesti se oli rankka. Aikaa meni 55 minuuttia eli aika hitaasti juoksin, enkä tehnyt ennätystäni.